english
etusivu
"SANTTU KARHU - livvin kielellä"

Dokumenttielokuva "SANTTU KARHU - livvin kielellä" kertoo petroskoilaisesta Aleksander Medvedevistä ja hänen karjalaisesta alter egostaan Santtu Karhusta. Samassa henkilössä on kaksi persoonaa: Venäjän kansalainen, perheenisä Aleksander sekä karjalainen rockmuusikko ja viimeinen livvinkielinen runolaulaja Santtu.

Aleksander asuu perheineen Petroskoin kantakaupungissa, kahdeksankerroksisen talon ylimmässä kerroksessa. Talon hissi ei ole toiminut kahteen vuoteen. Taloa vartioi betonijalustaan valettu panssarivaunu. Santun karjalainen identiteetti löytyy idyllisestä Jyrgilän kylästä Vieljärven rannalla.

Elokuvassa nähdään Santtu Karhu & Talvisovat -yhtyeen kiertue vehreässä Karjalassa. Ennen kiertueelle lähtöä yhtye esiintyy suuressa kaupunkijuhlassa Petroskoin urheilustadionilla, jossa Santtu laulaa livviksi venäläiselle yleisölle.

Konserttikiertueella Santtu palaa juurilleen, seudulle jossa livvin kieli vielä paikoitellen elää. Näissä pienissä ja rapistuneissa kylissä on vielä karjalan kielellä pakisevia mummoja, mutta myös venäläistä iskelmää vodkahumalassa hoilaavia miehiä. Miten käy kun näiden mummojen kielellä laulava rockyhtye saapuu esiintymään kylän kulttuuritaloon?

Elokuvan on ohjannut oululainen Esa Nissi ja kuvannut J-P Passi. Elokuvan on tuottanut oululainen QuetzalCoatl Production Oy/Heikki Timonen ja rahoittaneet Yle Teema ja Poem.

Elokuvan ensi-ilta on perjantaina 22.4.2005 kello 18.00 Pohjankartanossa, Oulussa. Samana iltana Santtu Karhu & Talvisovat-yhtye esiintyy Never Grow Old-ravintolassa. Lauantaina 23.4. on yleisöllä toinen mahdollisuus nähdä elokuva ja yhtyeen keikka Never Grow Oldissa. Yle Teema esittää elokuvan myöhemmin tänä vuonna.

Santtu Karhu

Santtu Karhu ja Talvisovat Kinnermäessä

Santtu Karhu ja Talvisovat Kinnermäessä

 


 

 

 

audio

videotuotanto

graafinen suunnittelu

konsultointi

henkilöstö

QuetzalCoatl Production Oy, Toivoniementie 8, 90500 Oulu
P.050-306 5026
e-mail.qcp@nic.fi
©Kati Juntunen